Oletko sinä uusi AUTOMAATIOINSINÖÖRIMME?

Terrafame Oy on vuonna 2015 perustettu suomalainen monimetalliyhtiö, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Sotkamossa. Yhtiön bioliuotusta hyödyntävä tuotantoprosessi on ainutlaatuinen ja sen hiilijalanjälki selvästi perinteisiä nikkelin tuotantoteknologioita matalampi. Terrafame rakentaa parhaillaan yhtä maailman suurimmista akkukemikaalien tuotantolinjoista, jonka myötä yhtiö siirtyy jalostusketjussa eteenpäin metallipuolituotteiden valmistajasta sähköautojen akuissa käytettävien akkukemikaalien tuottajaksi. Vuonna 2019 Terrafamen liikevaihto oli 310 MEUR ja yhtiön teollisuusalueella työskenteli noin 1500 työntekijää, joista kumppaniyritysten osuus oli noin puolet.

Haemme keskitettyyn kunnossapitoomme akkukemikaalitehtaan tarpeisiin automaatioinsinööriä. Tehtäviisi kuuluu prosessiteollisuuden automaatiokunnossa- ja käynnissäpito. Teollisuuden automaatiojärjestelmät ja niihin liittyvät tietoliikenneverkot ja väyläratkaisut ovat osa tehtäväkenttääsi.

Työskentelet läheisessä yhteistyössä tuotannon ja kunnossapidon kanssa prosessiteollisuuden sähkö-automaatiokunnossapidossa.

Tehtävän hoitamisessa olennaista on sujuva yhteistyö oman organisaation, muiden osastojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Sinulla on soveltuva automaatiotekniikan koulutus ja kokemusta teollisuuden kunnossapitotöistä. Olet vastuuntuntoinen ja oma-aloitteinen. Englanninkielen taito on tehtävissä tarpeellinen, muun kielitaidon katsomme eduksi.

Arvostamme lisäksi osaamista seuraavilta osa-alueilla:       

  • IT-verkon valvonta
  • prosessiteollisuus, laitesähköistys ja -instrumentointi
  • sähkönjakelu ja sähköverkot
  • ohjausjärjestelmien tuntemusta (Siemens S7, ValmetDNA, Siemens Scada)
  • kunnossapitojärjestelmien tuntemus
  • sähköautomaatioennakkohuolto-ohjelmien tuntemus

Etsimme nyt uusia, innokkaita kykyjä rakentamaan kanssamme kestävää maailmaa korkealaatuisten metallituotteiden avulla. Jos koet jatkuvan oppimisen ja monipuoliset tehtävät omaksesi, ja haluat osaksi huipputeknologian kehitystä ja liikenteen sähköistävää akkuteollisuutta, niin täytä hakemus viimeistään 16.10.2020! Hakemusten käsittely- ja valintaprosessi on käynnissä koko hakuajan.

Lisätietoja tehtävästä antaa sähköautomaatiopäällikkö Mikko Toiviainen, p. 020 7130 800 (vaihde).