Oletko sinä uusi kunnonvalvontamittaajamme?

Terrafame Oy on vuonna 2015 perustettu suomalainen monimetalliyhtiö, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Sotkamossa. Yhtiön bioliuotusta hyödyntävä tuotantoprosessi on ainutlaatuinen ja sen hiilijalanjälki selvästi perinteisiä nikkelin tuotantoteknologioita matalampi. Terrafame rakentaa parhaillaan yhtä maailman suurimmista akkukemikaalien tuotantolinjoista, jonka myötä yhtiö siirtyy jalostusketjussa eteenpäin metallipuolituotteiden valmistajasta sähköautojen akuissa käytettävien akkukemikaalien tuottajaksi. Vuonna 2019 Terrafamen liikevaihto oli 310 MEUR ja yhtiön teollisuusalueella työskenteli noin 1500 työntekijää, joista kumppaniyritysten osuus oli noin puolet.

Haemme kunnonvalvontamittaajaa mittaavaan kunnossapitoon. Tehtävässäsi vastaat prosessilaitteiden värähtelymittauksista, mittausten analysoinnista ja tulosten raportoinnista. Työssäsi käytät kunnossapidon tietojärjestelmiä ennakkohuoltoihin ja töiden hallintaan. Työkenttänä sinulla on koko teollisuusalue. Vaihtelevaa ja monipuolista työtä tehdään sekä itsenäisesti että tiimityönä.

Sinulla on kokemusta prosessilaitteiden kunnossapidosta ja siihen soveltuva tekninen koulutus. Olet pitkäjänteinen ja sinulla on määrätietoinen asenne työtä ja turvallisuutta kohtaan. Olet motivoitunut, vastuuntuntoinen ja oma-aloitteinen. Haluat kehittyä työssäsi ja sinulla on kyky omaksua uusia toimintatapoja.

Etsimme nyt uusia, innokkaita kykyjä rakentamaan kanssamme kestävää maailmaa korkealaatuisten metallituotteiden avulla. Jos koet jatkuvan oppimisen ja monipuoliset tehtävät omaksesi, ja haluat osaksi huipputeknologian kehitystä ja liikenteen sähköistävää akkuteollisuutta, niin hae viimeistään 16.8.2020! Hakemusten käsittely- ja valintaprosessi on käynnissä koko hakuajan.

Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin 29.6.–10.7. välisenä aikana kunnossapidon ja järjestelmien kehityspäällikkö Jussi Heino sekä 13.7.–14.8. välisenä aikana kunnonvalvontainsinööri Samuli Konttinen, p. 020 713 0800 (vaihde).